Uusi Rauhanliike

Pieni teko, suuri rauha

Verot rikastuttavat aseyhtiöitä

Puolustusministeri Antti Häkkänen kertoi 15.7, että ”me varaudumme puolustamaan kaikkea arktiselta alueelta Välimerelle.”

Kerrottiinko tästä ennen, kuin Suomi haki sotilasliiton jäseneksi? Tietääkseni ei.

Kovimmat sotahaukat ovat sitä mieltä, että Suomen pitääkin nyt operoida viimeisen päälle – senhän takia armeijamäärärahat ovat Suomessa nousseet jo aikoja sitten noin kahteen prosenttiin ja Marinin hallitus tuplasi asemäärärahat viime vuonna.

Itse kyseenalaistan homman järkevyyden – Suomi on tähän asti pärjännyt maailmassa olemalla puolueeton/liittoutumaton, mutta viimeisten vuosien aikana on sosiaali- ja terveysala saatu likimain kaaokseen ja koulutusjärjestelmän toimivuutta mittaavassa Pisa-tutkimuksessa Suomi jatkaa syöksykierrettään alaspäin. Aseisiin kulutetut rahat olisivat olleet tarpeen suomalaisten palvelujen turvaamisessa, mutta nyt verorahat rikastuttavat aseyhtiöiden kassaa.

Jos nyt vielä presidentin viitoittamalla tiellä suostutaan antamaan amerikkalaisille sotilastukikohtia, niin mahdollisuudet joutua eturintamaan suurvaltojen välisessä konfliktissa vain entisestään kasvavat. Ketkä ovat valmiita uhraamaan nuoremme tähän tarkoitukseen?

Jaa:

Edit Template
favicon
Flag_of_Finland.svg

Ota yhteyttä

© Uusi Rauhanliike

Pieni teko, suuri rauha