Suomen johto rynni väen väkisin sotilasliitto Naton jäseneksi aloittaen ilmiselvästi hyvin etukäteen valmistellun operaation jäsenyyden hakemiseksi vuoden 2022 keväällä. Keppihevoseksi otettiin Ukrainan sota, jolla ei kuitenkaan Suomen kannalta ollut merkitystä. Median painostuksella luotiin kuva, että Venäjä uhkaa seuraavaksi Suomea ja tästä syystä pitää mahdollisimman nopeasti liittyä sotilasliitto Natoon.
Tosiasiassa historia osoittaa, että nimenomaan niissä tilanteissa, kun Suomi on liittoutunut itänaapuria vastaan, kahinat alkavat. Ollessaan osa Ruotsia Suomen maa-alue joutui loputtomien Ruotsin kuninkaan ja Venäjän tsaarin välisten välienselvittelyn tantereeksi. Siksipä Suomen säädyt päättivät vuonna 1808, että pyytävät tsaaria Suomen suuriruhtinaaksi. Suomella säilyi oma lainsäädäntö ja säädyt, myöhemmin tulivat oma raha ja postimerkit omasta elinkeinopolitiikasta puhumattakaan. Alkoi yli 100 vuotta kestänyt rauhan aika, joka päättyi Venäjän vallankumoukseen ja valkoisen Suomen uhitteluun uutta punaista suurvaltaa vastaan. Tämä taas päättyi kahteen sotaan, josta toisessa Suomi oli liittoutuneena natsi-Saksan kanssa. Sotien jälkeen päädyttiin YYA-sopimukseen, joka takasi Suomelle puolueettomuuden ja laajan idänkaupan.
Idänkaupasta ei nyt ole enää tietoakaan, puolueettomuus ja liittoutumattomuus on pyyhitty kokonaan pois. Tiedotusvälineissä kerrotaan päivästä toiseen, miten Venäjä ja NATO tulevat ottamaan yhteen jossain vaiheessa – muistuttamatta siitä, että Suomeen ollaan tuomassa USA:n sotilastukikohtia, että Suomen armeija on Euroopan mittakaavassa merkittävän kokoinen erityisesti tykistön osalta ja että Suomi on eturintamassa, mikäli kahinat alkavat.
Tosiasia on, että mikäli Venäjän ja Naton välillä alkavat selkkaukset, suomalaiset nuoret ovat niitä, jotka alkavat täyttää ruumiskirstuja – mikäli täytettävää räjähdyksiltä jää.
Uusi rauhanliike toimii yhteistyössä kaikkien halukkaiden tahojen kanssa jännityksen lieventämiseksi. Pyydämme kaikkia rauhasta kiinnostuneita ihmisiä mukaan verkostoomme.
Aki Nummelin
Pori