Hei, muistatko vielä sen historiallisen ajan, jolloin ihmiset ympärilläsi näkivät Suomen ja maailman ihan toisin kuin nykyään? Siitä on tätä kirjoittaessani alle kaksi vuotta aikaa.

Helmikuun 24. päivänä 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Yhdessä yössä Suomen Nato-jäsenyys, jonka kannatuksen alhaalla pysymiselle jatkuvasta natotuksesta huolimatta oli naureskeltu, olikin ihmisten mielestä ainoa varteenotettava skenaario. Yhdessä yössä myös Suomen ansiokas historia Euroopan puolueettomana rauhantekijänä hylättiin ja unohdettiin.

Yhdessä yössä ihmiset unohtivat, että Nato ja sitä de facto johtava USA ovat sotineet ja kylväneet väkivaltaista eripuraa ympäri maailmaa. Yhdessä yössä unohdettiin myös, kuinka Suomessakin aika läheisessä menneisyydessä – nyt ei puhuta mistään YYA-ajasta – marssittiin kymmentuhantisin joukoin USA:n johtaman länsiliittouman sytyttämiä sotia vastaan.

Yhdessä yössä ihmiset unohtivat, että Nato myös järjesti valtavia sotaharjoituksia Mustallamerellä 2010-luvulla ja 2020-luvun alussa. Yhdessä yössä heille ei enää tullut mieleenkään, että USA ja Nato olisivat jotenkin saattaneet härnätä Venäjää, saati nyt tahallisesti. Yhdessä yössä opittiin sivuuttamaan ajatus, että USA ja Nato olisivat harrastaneet tuollaista härnäystä siellä täällä pitkin yhteistä historiaansa.

Yhdessä yössä ihmiset unohtivat, ettei Ukrainassa ollut rauhaa ennen Venäjän hyökkäystä. Yhdessä yössä sisällissota, jossa eivät ainoastaan separatistit tappaneet Ukrainan armeijan joukkoja vaan Ukrainan armeija myös tappoi separatisteja (ja siviilejä) – omia kansalaisiaan – muuttui arvatenkin Venäjän propagandaksi. Yhdessä yössä kukaan ei enää muistanut, että talveen 2021–22 mennessä sisällissodassa oli kuollut yli 13 000 ihmistä, Ukraina oli taantunut kauas Moldovan taakse Euroopan köyhimmäksi maaksi ja satojatuhansia ihmisiä paennut maasta, hyvin usein Venäjälle.

Yhdessä yössä ihmisten tietoisuudesta katosi se, ettei Ukraina ole länsimaa. Yhdessä yössä ihmiset hylkäsivät aiemman mielikuvansa itäisen Euroopan epäselvästä jättiläisestä, jossa korruptio ja poliittinen väkivalta rehottivat ja jossa tuntui tapahtuvan vallankumous kymmenen vuoden välein. Yhdessä yössä Ukrainasta tuli länsimaisen arvoyhteisön etuvartio, jonka kimppuun barbaarinen itäinen Venäjä oli ekspansiivisuudessaan ja hulluudessaan päättänyt hyökätä.

Niin, se hulluus: yhdessä yössä ihmiset tunnustivat todistetuksi sen, että Putin ja epäilemättä moni muukin Venäjän johdossa on hullu. Aiemmin asiasta oli sentään keskusteltu. Yhdessä yössä kaikki muut selitykset Venäjän aggressiivisemmalle roolille maailmanpolitiikassa muuttuivat Venäjä-mieliseksi propagandaksi. Ja hullujen kanssa ei voi neuvotella.

Yhdessä yössä ihmiset myös ihan ylipäänsä oppivat lopullisesti pitämään valtavirtainformaatiota ainoana totuutena ulko- ja maailmanpolitiikasta. Yhdessä yössä viimeisetkin poikkeavat näkemykset muuttuivat Venäjältä ohjatuksi disinformaatioksi. Eikä kysymyksen tarvinnut enää edes olla ulkopolitiikasta, maailmanpolitiikasta tai mistään, mikä liittyi mitenkään Venäjään. Yhdessä yössä harvinainen mielipide kulttuurista tai urheilusta muuttui Venäjän hybridioperaation osaksi – tai ihan vain foliohattuiluksi, niiden hourailuksi, joiden mielestä maa on litteä.

Vai onko sittenkin kysymys siitä, että valtavirtainformaation levittäjät (valtamedia, yhteiskunnalliset ja poliittiset päättäjät, kaikki jotka siitä hyötyvät) halusivat ihmisten hylkäävän ja unohtavan vanhan ajattelutavan? Ja he uskottelevat niin tapahtuneen, mikä kääntää tuhansien epävarmojen ihmisten kannat heille mieleisiksi? Ja siinä tapauksessa, ettei niin tapahtunut, he ihan yksinkertaisesti joko eivät piittaa totuudesta tai valehtelevat? Olisiko näin ollen hyvä oppia tiedostamaan, millä mekanismeilla yleistä mielipidettä – tai käsitystä yleisestä mielipiteestä – ohjaillaan?

Ei kai nyt sentään. Varmaan tuollainen on jotain Venäjältä hybridioperoitua salaliittoteoriaa.

 

Jokke Karjalainen

Orimattila